Kylpyhuoneremontin suunnittelu
Kalusteiden valinta ja sijoittelu
Kalusteiden sijoittelulla etenkin pienessä kylpyhuoneessa voidaan merkittävästi vaikuttaa tilan käytännöllisyyteen. Vanhoissa asunnoissa 1970-luvulle asti on hyvin usein ollut kylpyamme, joka suurena kalusteena on tehokkaasti estänyt tilan vapaan suunnittelun. Toisaalta amme on suihkuverhon kanssa toiminut myös vesieristeenä, joten sillä on ollut myös rakenteiden suojaukseen liittyvä tehtävä. Nykyään kylpyammeen tilalle moni varmasti toivoisi esimerkiksi pyykinpesukoneen, mikäli sellaista ei muualla asunnossa jo ennestään ole. Vaikka kylpyamme on voitu poistaa huoneesta edellisen remontin yhteydessä niin usein tämän tyyppisissä kylpyhuoneissa pesukone on sijoitettu tilan käytön kannalta epäedullisesti. Esimerkkejä löytyy monia, joista ehkä mieleenpainuvinpana muistuu mieleen kylpyhuone, jossa pesukone peitti oviaukosta melkein puolet! Siitä on käytännöllisyys varsin kaukana. Remontissa pesukone siirrettiin vastakkaiseen nurkkaan ja suojattiin suihkuseinällä. Koneen poistoputki johdettiin seinän takana olevaan keittiön viemäriin.
Omassa nykyisessä asunnossamme on varsin pieni kylpyhuone, johon myös tehtiin pohjaratkaisuun muutoksia. Tila oli remontoitu joskus aiemmin, jolloin kylpyamme oli poistettu. Päätimme vaihtaa wcistuimen ja pyykinpesukoneen paikkoja keskenään. Tällä tavalla saimme 60 cm lisää pöytätilaa, hieman enemmän tilaa suihkunurkkaan sekä pesukoneen putket piilotetuiksi täysin allaskaapin sisälle. Lisäksi nyt mahdolliset roiskeet suihkusta saa päällensä vettä hyvin kestävä wc-istuin eikä suinkaan herkkä sähkölaite. Suihkusekoittajaa siirrettiin hieman lähemmäs nurkkaa, sillä allaskaapille laitettiin luonnollisesti oma hana.
Onko wc-istuin huonossa paikassa?
Wc-istuimen siirtoa varten ei välttämättä tarvitse tehdä massiivisia purkuoperaatioita, mikäli sitä halutaan siirtää sivusuunnassa ja se edelleen jää saman seinän viereen. Tämä onnistuu ns. seinä-wc:n avulla. Tässä istuinmallissa seinään rakennetaan kotelo, jonka sisälle asennetaan vesisäiliö sekä muu tekniikka. Tässä kotelossa voidaan viemäröintiä siirtää vaakasuunnassa joko vähän tai jopa huoneen toiseen nurkkaan tilan salliessa. Istuimen kohdalla seinä-wc ei vie yhtään enempää tilaa kuin tavallinenkaan istuin, mutta mikäli tekee pidemmän siirron, vie tämä kotelo siltä osalta tietysti hieman lattiatilaa. Toki ”vaihdossa” saa kätevän hyllyn, jota voi käyttää tavaroiden laskutasona.
Vielä pari sanaa lisävarusteista. Markkinoilla on kylpyhuoneisiin tarkoitettuja varusteita, jotka helpottavat liikuntarajoitteisten ja vanhusten elämää. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset kyynärnojat wc-istuimiin tai seinään asennettavina, suihkun alle asennettavat istuimet, tukikahvat ja -tangot ynnä muut. Myös korkeampia wc-istuimia on saatavilla. Näiden varusteiden etu on se, että niitä on mahdollista asentaa
jälkikäteen, eikä välttämättä tarvitse remontoida sen enempää ja näin tehdä iäkkäämmälle asukkaalle mahdollisuus asua pidempään omassa kodissa.
Vaimon vinkkinä loppuun huoneen pohjaratkaisun miettimiseen: Piirrä vaikka paperille huoneen pohja jossain mittakaavasa. Esimerkiksi niin, että ruutupaperilla yksi ruutu vastaa kymmentä senttimetriä. Piirrä ja leikkaa wc-istuimen ja kalusteiden kokoiset palat paperista ja aseta ne piirtämäsi pohjakuvan päälle. Nyt voit vapaasti siirrellä yhä uudelleen kalusteita ympäri huonetta helposti.